tiistai 17. marraskuuta 2015

17.11.2015

JKO - Teatterikoulutus
Maan päällä paikka yksi on




Miksi minä kirjoitan kymmeneltä illalla tiistaina?




Sängystäsi oli vaikea lähteä, sänkyyni on vaikea palata
Nukahdin eilen aikaisin, 
(vaikka kuinka väitin etten ole väsynyt)
heräsin aamuyöstä valvomaan





Joskus ihmisen mieli on pohjaton kaivo
Miettii miksi kävi niin
Mikä tarkoitus tälläkin taas oli
Miksi ei muista mitään





Mieli haparoituu pikku hiljaa
asioita muistaa vain kuvien ja toisten ihmisten avulla
mielettömän pelottavaa
Mutta samaan aikaan lohdullista
myös ne asiat, joita ei halua enää ikinä kokea uudestaan unohtuvat.
Saatan silti haluta mieluummin muistaa



Kuume älä nouse korkeammalle

tiistai 10. marraskuuta 2015

10.11.2015

Joskus on hyvä antaa itselleen luvan olla epäsosiaalinen.
 Toisinaan taas sosiaalisuus on niin toivottua kuin vaan voi

Vaihtelen kaistaa sosiaalisuuden ja epäsosiaalisuuden välillä

Tutustu ihmisiin.
Älä ole yksin,

Voi ystäväni, olet niin kaukana
Ehkä hankin kilpikonnan



Tarinoihin tarvitaan alku ja loppu
siihen väliin jotain mikä pitää kaiken kasassa


Odotin turhaan sitä mikä ei koskaan saapunut
Katsoin erilaisen lasin läpi
Oletko koskaan ajatellut miltä se tuntuu minusta

Kuvia ei ole paljoa.
Takana pitkä sairastelujakso
Vieläkin olen ihan uupunut

Jospa sitä päiväunille